• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kiitos kukinnasta, pelargonit

On aika valmistautua talveen

Rakentajan toimitus
Päivitetty 31.08.2023
20219_72307.jpg

Pelargonia (kuva: Pixabay)

Pelargonit ovat vielä täydessä kukassaan, kun ilmojen haltija jo alkaa puhaltelemaan syksyn viileitä tuulia. Lannoitusta on jo hiljalleen vähennetty, jotta rakkaat pelargonimme ehtisivät valmistautua tulevaan lepokauteensa. Pelargoniaa on hyvä myös leikata hieman jo elokuussa. Öiden kylmetessä ja hallan uhatessa onkin sitten jo aika nostaa pelargonit sisälle.

Monivuotista pelargonia kasvatetaan nykyisin valitettavan usein yksivuotisena. Aiemmin oli tavallista säilyttää kasvit talven yli viileässä, mutta nykyisissä asunnoissa on harvoin tarjolla samanlaisia olosuhteita kuin mummon ikkunalla. Aina kannattaa kuitenkin yrittää, sillä pelargonit saattavat helposti yllättää.

Pelargonit Kasvikortistossa

Talvi viileässä ja valoisassa

Talvetustilaksi sopii mikä tahansa valoisa, viileä ja kuiva paikka, jossa lämpötila ei laske pakkasen puolelle; parhaiten pelargonit viihtyvät talvella 5–10 asteen lämpötilassa. Mitä pimeämpi säilytyspaikka on, sitä viileämpi sen pitää olla. Poista kukat ja nuput ennen talvilepoa, sillä ne kuluttavat runsaasti ravinteita. Kastele niukasti ja harvakseltaan talven aikana.

Useat lajikkeet kukkivat talvellakin, mikäli valoa ja lämpöä on riittävästi. Silloin on toki huolehdittava myös kastelusta ja lannoituksesta. Hyvä kesäkukinta varmistetaan parhaiten talvilevolla.

Kevään korvilla lisävoimaa kasvuun

Kevään tullessa pelargonit kannattaa istuttaa uudelleen ravinteikkaaseen multaan ja lisätä vähitellen myös kastelua. Leikkaa ja latvo lisäksi venähtäneet versot ja hyödynnä ne pistokkaina. Aloita lannoittaminen vasta, kun kasvu on kunnolla päässyt vauhtiin.

Totuttele pelargonit vähitellen ulkoilmaan ja siirrä ne kokonaan ulos vasta, kun yöhalloista ei ole enää vaaraa. Varo alkuun suoraa auringonpaistetta. Kesän edetessä pelargonisi kyllä kukoistavat kovassakin paahteessa ja syksyllä kestävät viileämpiäkin ilmoja.

Pelargonin latvapistokkaista saat pian uusia yksilöitä
http://puutarha.net/otsikkosivut/TM_1342_yleistakesakukista.htm
Pelargonin latvapistokkaista saat pian uusia yksilöitä

Kestävä ja kaunis kukinta

Kestävät ja helppohoitoiset pelargonit sopivat parvekelaatikoihin, ruukkuihin ja kukkapenkin reunuskasviksi. Useat pelargonit kukkivat hyvässä hoidossa toukokuusta pitkälle syksyyn. Ne ovat myös edukseen erilaisissa kasviryhmissä.

Kastele kesällä säännöllisesti ja reilusti kerralla ja lannoita vaikka joka kastelukerralla (kastelulannoitetta ainakin kerran viikossa). Muista kuitenkin, että pelargonit kestävät paremmin pientä kuivahtamista, kuin liiallista kastelua. Multa saa jopa kuivahtaa kastelujen välillä; pelargoni pysyy hengissä vaikka lyhyen lomamatkan ajan. Kuivuus kuitenkin hidastaa kasvua ja kukintaa, joten tasainen kastelu on tästä syystä toivottavaa.

Kukinta pysyy runsaana ja jatkuvana, kun poistat kuihtuneet kukat ja lehdet. Tämä hoitotoimenpide vähentää myös kasvitautien pesiytymistä ja saa kasvin näyttämään siistiltä. Kuihtunut kukinto tai lehti naksahtaa helposti poikki, kun taivutat sitä kevyesti.

Pelargonit nauttivat valoisasta paikasta ja kestävät ajoittain melkoista paahdettakin. Paahtavalla helteellä ne kuitenkin kannattaisi siirtää varjoisaan ja sateella suojaisaan paikkaan, niin kasvusto säilyy pitkään upeana. Normaali huoneenlämpö sopii kukinta-aikana. Pelargonit pitävät siis aurinkoisesta ja lämpimästä kasvupaikasta.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Värejä ja muotoja joka makuun

Tutun punaisen, vaalenapunaisen ja valkoisen kotipelargonin lisäksi on saatavilla myös muita värejä sekä lajeja kuten ruusu-, hammas-, palsami- ja jalopelargoneja sekä kasvutavaltaan riippuvia lajikkeita. Tuoksupelargonioiden lehdet saattavat tuoksua sitruunalta tai piparmintulta. Näyttäviä ja viehättäviä lajikkeita on niin runsaasti, että varmasti jokaiselle löytyy suosikki. Pelargoneista saa kiehtovan harrastuksen.

Lue erilaisista pelargoneista lisää.

Pelargoni on mainio tuliainen ja lahja!
Hoitotyöt
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20236_71255.jpg
Tuomipihlaja - satoisa, kaunis, peittävä ja näyttävä
Tuomipihlajat (Amelanchier) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva suku, jonka lajeista suurin osa kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan lauhkealla vyöhykkeellä. Monia tuomipihlajalajeja käytetään koriste- tai marjakasveina myös Suomessa.
202211_80117.jpg
Viikon kysymys: Mikä kuvassa oleva kukka on?
Tämä on kasvaa Oulussa. En löytänyt netistä hakusanalla "punainen kukka".
20235_59081.jpg
Vinkit omenapuun valintaan ja hoitoon
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
20228_79410.jpg
Muiden kasvien istutusetäisyys tuija-aidanteeseen? Asiantuntija vastaa
Istutin seka-aidateen, jossa eniten näkösuojaa tarvitsevalle paikalle istutin pilarituijia (Thuja occidentalis 'Fastigata'). Tuijat ovat vielä sen verran kapeita, että niiden eteen haluaisin istuttaa 1–1,5 m korkeiiksi kasvavia pensaita tai suuria perennoja. Mutta miten etäälle tuijista istutukset pitää tehdä? Onko se 1 m vai 1,5 m etäisyydelle? Nämä uudet siis vahvistamaan näkösuojaa, kun muuten tuija-aidanne on tästä kohden harva.
Valkoisessa omenapuun kukassa on kimalainen
Omenapuu sopii jokaiseen pihaan
Tarhaomenapuu (Malus domestica)Omenapuu on yksi helpoiten viljeltävistä hedelmäpuistamme. Se on sekä kaunis että erittäin hyödyllinen. Moninaiset kesä-, syys- ja talviomenalajikkeet takaavat juuri käyttötarkoitukseensa sopivan puun löytymisen. Lajikkeen valinta tehdään vyöhykkeiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Harvat lajikkeet kuitenkaan menestyvät V-vyöhykettä pohjoisemmassa.Mielenkiintoinen vaihtehto on ns. hillittykasvuinen omenapuu, jonka kasvua hillitsee perusrungon pienuus. Nillä on melko pieni juuristo, joten ne pitää tukea. Omenat ovat jopa hieman suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Hillittykasvuiset omenapuut ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä verrattuna "perusomenapuihin".Pilariomenapuu sopii pikkuruiseenkin pihaan – vaikka kukkapenkkiin. Siinä omenat kasvavat lähelle runkoa ja se tuottaa satoa jo nuorena.Perheomenapuussa on samaan runkoon vartettu useita eri lajikkeita. Lajike, johon muut lajikkeet on vartettu, kasvaa usein voimakkaammin, ja heikommin kasvavat lajikkeet ovat joskus vaarassa kuivua pois.
20235_81644.jpg
Lannoitteena koiran uloste? Asiantuntija vastaa
Naapurin lannoittaa rajallamme olevaa orapihlajaaaitaa koirien ulosteilla. Onkohan tämä oikeaoppista lannoitusta?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton